Taide & Terveys
Jo luolaihmiset ovat piirelleet piiroksia. On löytynyt tuhansien vuosien takaisia koruja, piiroksia,
maalauksia, patsaita ja kaiverroksia. Taide on siis kautta aikain ollut maailmanlaajuisesti eri
kulttuuristen ihmisten rakastamaa. On helppo uskoa, että taiteella on syvä vaikutus tunteisiin,
koska ihmiset ovat luoneet ja keränneet taidetta sukupolvien ajan äärimmäisellä antaumuksella
ja kunnioituksella teoksia kohtaan. Taide provosoi onnellisuuteen, se rauhoittaa surussa, se
auttaa ihmiset keskustelemaan keskenään, se kertoo tarinaa, se yhdistää ja inspiroi, ja se
mahdollistaa itse taiteilijalle jättää perinnöksi teoksia.
Aika on nyt muuttunut, mutta ihmisten rakkaus ja ihailu taidetta koskien ei koskaan. Ei ole
tosiaankaan mikään ihme, että taide tuo esiin niin monia erilaisia positiivisia tuntemuksia.
Taidetta on käytetty viihteen lähteenä, aiheuttamaan uteliaisuutta ja jättämään yleisonsä
sanattomaksi ja hämmästyneeksi. Näistä syistä johtuen, moni on sitä mieltä, että taiteen
omistaminen on keskeinen komponentti hyvän terveyden ja olon ylläpitämiseen. Taide on yksi
humaanisuuden merkki ja meidän mielenkiinto taiteeseen on meihin sisään kirjoitettu
ominaisuus, meidän esi-isiltä perittyä. Kun katsomme taideteosta ja ajattelemme ihmisiä, jotka
elivät ennen meitä ja katsoivat juuri samaa taideteosta. Aivan kuten mekin, ihmetellen
ihailemme, niin monia vuosikymmeniä ja -satoja sitten.
Taiteen pitäminen esillä kotona, työpaikalla, jopa makuuhuoneessa ja paikoissa, joissa vietät
paljon aikaa, taide saa aikaan positiivisia tunteita, muistoja hyvistä ajoista ja voi tuottaa jopa
yleistä tyytyväisyyttä elämään. Stressin vallattua mielen, ota hetkestä kiinni ja havaannoi omaa
taideteostesi kokoelmaa, vaikkapa kokoelmasi ei olisi suurikaan, se pystyy tuottamaan
välitöntä mielihyvää, saa sinut tunteelliseen tilaan ja parantaa elämäsi laatua. Se käynnistää
automaattisen reaktion, missä sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin nykyhetki ja läsnäolo,
ja koittaa suodattaa sitä kaunetta ja taikaa, joka on nimeltään taide.